Faskiakäsittely

Faskiat ovat kalvoja jotka muodostavat koko kehon kattavan ja toiminnallisesti yhdistetyn sidekudoksisten jatkumoiden verkoston. Kalvot ympäröivät lihaksia, sisäelimiä, luita, hermoja, jakavat kuormaa ja ohjaavat voimia mahdollistaen kehon moninaiset toiminnalliset liikeketjut. Osa ketjuista kulkee vinottain kehon toiselta puolelta toiselle tai kiertää kehoa spiraalinomaisesti. Faskia yhdistää koko kehoa loputtomana ”hämähäkin verkostona”. Rajoittunut tila jossakin kohdassa vaikuttaa koko verkkoon aiheuttaen jännityksiä useissa rakenteissa. Aihe on erittäin mielenkiintoinen sen vaikuttavuuden kannalta moniin vaivoihimme. Faskiakäsittely perustuu tutkittuihin tietoihin. Parhaimman hoitotuloksen saa, kun käyttää kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivia erilaisia faskiakäsittelytekniikoita.

Faskiakäsittely on kehon eri lihaskalvojen manuaalista liu’uttamista. Käsittelyn tavoitteena on rentouttaa kireitä lihaskalvoja ja vastaavasti aktivoida esimerkiksi ryhtivirheiden seurauksena venyttyneitä lihaksia toimimaan optimaalisemmin. Käsittely vapauttaa lihasjännityksiä, lievittää kipua sekä lisää rangan sekä nivelten liikkuvuutta.

Faskiakäsittelyyn tullessaan asiakkaalle tehdään ensin alkuhaastattelu;

Kysellään senhetkiset kivut, vammahistoria, perintötekijät, liikuntaharrastukset, työ, sairaudet, ym.

Seuraavaksi tehdään tapauksen vaatimat liiketestit ja seurataan mahdollisia toimintahäiriöitä.

Palpoimalla tunnustellaan lihaskalvorakenteita ja etsitään kipupisteet.

Kun kivun aiheuttaja on löytynyt, aloitetaan käsittely käyttämällä tilanteeseen sopivia erilaisia faskiakäsittelytekniikoita, osittain linja- ja pistekäsittelyä. Käsittelyn johdosta sidekudoksen hyaluronihappo sitoo nestettä ja liukkaus palautuu. Tällöin lihasten ja nivelten liikkuvuushäiriö korjautuu ja voimantuotto palautuu tai jopa paranee entisestään.

 

Lisää tietoa http://www.fasciamanipulaatio.fi/esittely/